Tomy kirjoitti:Pakko on mainita kuitenkin vielä yleisesti meidän ampujien vastuu. Meillä on edelleen vastuu aseiden käytöstä. Emme me voi juosta kuin päättömät apinat pitkin seiniä ja syyttää sitten kilpailun järjestäjää jos ase ylikovaa vedettäessä vahingossa laukeaa. Jokaisella rastilla olisi ollut mahdollisuus vetää ylikovaa ja aiheuttaa vaaratilanne. Ei siitä silloin voi rataa syyttää jos kilpailijat sakkailee.
kki kirjoitti:nythän valokuvasta odotusalueelta tai tauolta, niin ei voida sanoa onko peli vai ampuma-urheilu tapahtuma
Kamalaa, kertakaikkiaan. Toivottavasti ensi vuonna nähdään enemmän lycraa ja neonvärejä niin ei sivullisille jää epäselväksi että täällä hei urheillaan.
"Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä!" -Aku Ankka #IAMTHEGUNLOBBY
Ramppirakennelmaa enemmän itseä mietitytti aseman 1 suoritusalueella olevat kiskot. Eli siis että joku saattaa kompuroida niihin ja aiheuttaa vaaratilanteen. Rampeissa ei ollut mitään vaarallista. Ellei ampujalla ole suoritukseen kelvollisia jalkineita, ei voi mitään. Jos naisampuja tulee korkkareilla, ei varmaan kukaan ymmärrä hänen valitustaan että herranjestas kun upottaa vähän joka rastilla? Jalkineet aseman mukaan tai sellaiset että käy kohtalaisesti kaikille, ei ole vaikeaa. Ellei omista normitennareita, niin paljain jaloinkin olisi pärjännyt. Ihan vtun turhaa urputusta.
Kuinka moni rakentaa asemat siten, että ne kestävät laitataklauksen verran tuuppausta? Tehdäänkö seinät vastedes panssariverkosta ettei ampuja mene läpi jos sattuu olemaan tilannenopeus liian kova kitkaan nähden?
Vahingonilo on vilpitöntä, se ei sisällä yhtään kateutta.
ppp kirjoitti:Ramppirakennelmaa enemmän itseä mietitytti aseman 1 suoritusalueella olevat kiskot. Eli siis että joku saattaa kompuroida niihin ja aiheuttaa vaaratilanteen. Rampeissa ei ollut mitään vaarallista. Ellei ampujalla ole suoritukseen kelvollisia jalkineita, ei voi mitään. Jos naisampuja tulee korkkareilla, ei varmaan kukaan ymmärrä hänen valitustaan että herranjestas kun upottaa vähän joka rastilla? Jalkineet aseman mukaan tai sellaiset että käy kohtalaisesti kaikille, ei ole vaikeaa. Ellei omista normitennareita, niin paljain jaloinkin olisi pärjännyt. Ihan vtun turhaa urputusta.
Kuinka moni rakentaa asemat siten, että ne kestävät laitataklauksen verran tuuppausta? Tehdäänkö seinät vastedes panssariverkosta ettei ampuja mene läpi jos sattuu olemaan tilannenopeus liian kova kitkaan nähden?
Rastien 1 ja 2 kiskoista oli erillinen huomio rastikuvauksessa, jossa siis pyydettiin erikseen huomioimaan kiskot. Näissä ei kompastellut kukaan. Rataolosuhteet olivat tänä vuonna mitä oli, ensi vuonna päästään taas metsän ja suon siimekseen.
Tämä on reserviläisurheilua. Minusta ampujan taitoon kuuluu pärjätä erilaisissa olosuhteissa. Rastikuvauksessa on hyvä varoittaa mahdollisista vaaroista.
Spree K. kirjoitti:Tämä on reserviläisurheilua. Minusta ampujan taitoon kuuluu pärjätä erilaisissa olosuhteissa. Rastikuvauksessa on hyvä varoittaa mahdollisista vaaroista.
Juuri näin.
"Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä!" -Aku Ankka #IAMTHEGUNLOBBY
Spree K. kirjoitti:Tämä on reserviläisurheilua. Minusta ampujan taitoon kuuluu pärjätä erilaisissa olosuhteissa. Rastikuvauksessa on hyvä varoittaa mahdollisista vaaroista.
Juuri näin.
Todellakin, se on nimenomaan sitä aseenkäsittelytaitoa että paketti pysyy kasassa. Mikäli koheltaa kun vauhtia on liikaa niin ei muuta kun peilistä etsimään syyllistä.. Vielä kiitokset hyvästä kisasta, hienosti hoiditte homman kotiin vaikka lähti kesken kaiken yksi rata alta ja kelikin oli mitä oli.