Voitte arvailla että mitä komissio tuosta haluaa ymmärtää. Hyvä kummiskin että oli jo tässä vaiheessa ymmärretty kontrolloitu käyttö ja että kemikaalivaraston byroo on Helsingissä. Voivat lähteä vaikka tutustumaan Suomalaisiin ampumaratoihin missä lyijykuorman hallinta on hanskassa. Voinee olla muut käytännöt jossain etelämmässä olevilla ampumaradoilla. 900+ sivua liitteitä ja päätelmiä. Siinä riittääkin lukemista.
Ja ennenkuin ensimmäiset viiltelee ranteita: TUO ON VASTA KEMIKAALIVIRASTON ALUSTAVA EHDOTUS ASIASTA. Keskustelevat vielä sidosryhmien kanssa ja varsinaista ECHAn raporttia on lupailtu Q2/2022. Siitäkin on vielä pitkä matka siihen, että mitään hommaa saadaan valmiiksi.
Joten sitä odotellessa lisää lyijyä penkkaan. Harrastus ei päättynyt tähän päivään.
Horst Schimanski kirjoitti:Nyt en ymmärrä. Ehdotetaan että myynti kielletään mutta sallitaan käyttö kun lyijyn keräys tehdään tai kun ammutaan sisällä?
Luultavasti tämä etenee jonkinlaiseen kompromissiin (tunnetusti), jolla hitaasti keitetyn sammakon syndrooma etenee, koska tietylle osalle harrastajista käy kaikki kiristykset mitä ikinä saattaa keksiä.
Mun oma veikkaus on, että omalla maalla ampuminen edes ilmakolla tehdään niin vaikeaksi, että se on käytännössä kielletty. Tätä(kään) tuskin implementoidaan Itä-Euroopassa, mutta suomalaisille harrastajille kelpaa varmasti tämäkin.
Yksityiskohtana: Löytyykö haulikkoon metsästykseen tarkoitettua buckshot-latausta joka olisi valmistettu muusta kuin lyijystä ? Teräs-, kupari- ja messinkitäyteisiä löytyy mutta mites on buckshottien laita ?
Federal Vitalshok buckshot? Eikös se jotain tungsteenalumiinia ole. Kalifornia varmaan ainoa markkina.. Vai oliko se niin, että tuo tuote lopetettiin kannattamattomana, kun se maksoi jotain 15usd per patruuna.
Edit: Ei ainakaan Federalin sivuilta löydy enää. Vastaavaa turkey-paukkua löytyy. Hinnat 10-20usd per laaki.
Tekstin analyysi on käynnissä koko ajan - ja sivulta 45 löytyi sivulause, joka käytännössä kumoaa mahdollisuudet SRA/IPSC ammunnan jatkamiseen ulkoradalla: "Considering the negative aspectsof berms to trap bullets and the availability of highly efficient bullet traps to prevent environmental exposure, the Dossier Submitter concludes that a berm is not an effective mean to trap bullets". Se tarkoittaa käytännössä sitä, että myös ulkoradoilla edellytettäisiin luotiloukkuja ja ampumaradan valliin ampuminen ei olisi enää hyväksyttävää. Ehdotus nykyisessä muodossaan on kuolinisku toiminnalliselle ammunnalle sekä ampumaradoille.
Sami83 kirjoitti:Firearms unitedin facesta poimittua

Täytyy muistaa, että tämä on luonnos ja tässä menee vielä tovi ennen viimeistä versiota. Vielä on siis mahdollisuus vaikuttaa.
Sami83 kirjoitti:Firearms unitedin facesta poimittua
Tekstin analyysi on käynnissä koko ajan - ja sivulta 45 löytyi sivulause, joka käytännössä kumoaa mahdollisuudet SRA/IPSC ammunnan jatkamiseen ulkoradalla: "Considering the negative aspectsof berms to trap bullets and the availability of highly efficient bullet traps to prevent environmental exposure, the Dossier Submitter concludes that a berm is not an effective mean to trap bullets". Se tarkoittaa käytännössä sitä, että myös ulkoradoilla edellytettäisiin luotiloukkuja ja ampumaradan valliin ampuminen ei olisi enää hyväksyttävää. Ehdotus nykyisessä muodossaan on kuolinisku toiminnalliselle ammunnalle sekä ampumaradoille.
Ihan näillä tiedoilla ei vielä selviä koskeeko tuo ainoastaan lyijyä vai myös vaihtoehtoisia luotimateriaaleja.
Kun ei ollut muokkaa nappia, selvennetään kannanottoa hiukan:
Tarkoitus ei ole lähteä häiriköimään näitä tahoja, vaan ymmärtää millä asiantuntemuksella tällainen raportti on tehty ja onko taustahenkilöt kemian asiantuntijoita vaiko tunnettuja ampumaurheilun kieltäjiä. Yksityisellä toivon mukaan löytyy kanava asiasta valittaa tässä EU alhossa, jotta saadaan järjkeä näihin toimintoihin.
Kemikaaliviraston tiedemiehet tuon kai ovat koostaneet. Tapaan kuului että nimiä ei mainita koska eihän kirjoittajan persoona, tehtävä, koulutus tai maailmankuva vaikuta virkavastuulla esitettyihin absoluuttisiin faktoihin.
Sami83 kirjoitti:Firearms unitedin facesta poimittua
Tekstin analyysi on käynnissä koko ajan - ja sivulta 45 löytyi sivulause, ...... Ehdotus nykyisessä muodossaan on kuolinisku toiminnalliselle ammunnalle sekä ampumaradoille.
Ihan näillä tiedoilla ei vielä selviä koskeeko tuo ainoastaan lyijyä vai myös vaihtoehtoisia luotimateriaaleja.
Toi koskee vain tilanne jos haluat jatkaa lyjynpitoinen luotin kanssa ampuminen. Tietysti kelpaa jos ammut lyytytonta patruunat. Mutta ne on niin kallis se ei on myöskään mitään järkevä vaihtoehto meille. (.223 on >2€/kpl, .308 >3€/kpl ja 9mm en löytänyt lyjytonta).
Ressukorttia voi toki käyttää, mutta voi myös kysyä että onko se ampumaradaksi kaavoitettu ja rakennettu alue villiä luontoa missä linnut laiduntaa ja popsii lyijymöykkyjä. Lintujahan tässä alunperin oltiin suojelemassa ...
Kemikaaliviraston pitäisi katsoa asioita puhtaasti faktojen kannalta ja jättävät politikoinnin komissiolle. Pumaskaa kun lukee, niin siellä on paljon viitteitä erilaisiin tutkimuuksiin ja kirjaviisauksiin. Osa liittyy asiaan ja osan yhteyttä asioihin voi olla vaikea hahmottaa esim
"The practice to keep lead bullets in the mouth for shooting was reported for 17 % of the shooters investigated with an average PbB level increment of 82 μg/L (Mathee et al., 2017). Reports of lead poisoning among adults retaining two or more ingested lead shot pellets in the appendix have been published for example by Hillman (1967)or Madsen et al. (1988). " (appendix = umpilisäke)
Mitä pitää kieltää ja mihin voisi valistus toimia paremmin. Monelle on varmaan sanottu pienenä että keltaista lunta ei saa syödä. Tutkijaryhmässä ei liene kovinkaan montaa harrastajaa if any. Voi arvella ovatko harjoituksen tässä vaiheessa vielä käyneet yhdelläkään radalla katsomassa asioita oikeasti vai pohjaako kaikki vain mielikuviin asioista, googletteluun ja kirjaviisauksiin. Paljon siinä on korjattavaa ja oikaistavaa ja siksi se onkin vasta drafti. Maaliskuussa (tai kevään aikana) alkaa julkinen kuuleminen jolloin jokainen voi sanoa sanasensa.
Älkää etsikö kirjoitelmasta logiikkaa, koska sitä ei välttämättä ole. Se on vasta drafti mihin haluavat asioista oikeasti tietävien neuvoja. Se vaihe alkaa keväällä.
juhvi kirjoitti:Ihan näillä tiedoilla ei vielä selviä koskeeko tuo ainoastaan lyijyä vai myös vaihtoehtoisia luotimateriaaleja.
Hyvä huomio ...
Jos lyijyn käyttö jatkuu (sillä edellytyksellä, että radat on varustettu luotiloukuilla), niin tuskinpa radoilla saisi ampua mihinkään muuhun kuin loukkuihin - luotimateriaalista riippumatta.
Jos lyijyn käyttö kielletään, niin luulisi, että homma voisi jatkua ilman loukkujakin. Niin varmaan juu ...
Mikähän olisi tarpeeksi indoors: penkka on kontin sisällä tai katoksen alla?
valotus kirjoitti:... The practice to keep lead bullets in the mouth ...
valotus kirjoitti:... The practice to keep lead bullets in the mouth ...
Pitävät meitä ihan neandertaaleina
Ja myöskin maajussija kun me pidetaan lehmia, lampaitaa, jne.. ampumaradalla....
"The risk relates to grazing of ruminants on ranges with ingestion of contaminated soil and vegetation and (secondary) poisoning via silage grown on shotgun ranges/areas."