Hei
Laitan tähän toiminta-ampujia mahdollisesti kiiinostavan ilmoituksen.
Ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 26.8.2012 kello 23.59 ja valituille ilmoitetaan erikseen seuraavan viikon alussa. Tälle kurssile mukaan mahtuu joukkueellinen väkeä.
Kurssi on ilmainen osallistujille ja sisältää täyden ylläpidon.
HUOM! Tapahtumaan osallistujat ovat etusijalla valittaessa osallistujia SRA-tuomarikoulutukseen lokakuussa Tyrnävällä.
HIUKKA 2012 HARJOITUS
KOHTEENSUOJAUSKURSSI 31.8.2012 – 2.9.2012
Hiukka 2012 harjoituksen kohteensuojauskurssi on Puolustusvoimien sotilaallinen vapaaehtoinen harjoitus, jonka toteuttaa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) Pohjois-Pohjanmaan koulutus- ja tukiyksikkö.
Kurssin tavoitteena on kerrata kohteensuojauksen suunnittelu ja toteuttaminen sotilaspoliisikoulutusoppien mukaisesti.
Kurssin kohderyhmään kuuluvat Puolustusvoimien Pohjois-Pohjanmaan Aluetoimiston valitsemat reserviläiset, kuntien liikenteenohjaus- ja vartiointijoukkueiden avainhenkilöt sekä aktiiviset toiminta-ammunnan harrastajat.
Vapaaehtoisesta harjoituksesta (VEH) myönnetään kolme korvaavaa kertausharjoitusvuorokautta. VEH-kutsun saaneiden lisäksi kurssille otetaan tulijoita myös MPK:n järjestelmään ilmoittautuneista. Lopullisen valinnan ilmoittautuneista tekee Puolustusvoimien Pohjois-Pohjanmaan Aluetoimisto.
Kurssi sisältää runsaasti fyysistä koulutusta monipuolisen ase- ja ampumakoulutuksen lisäksi. Taistelu-simulaattorijärjestelmän (TASI) ja sotilaspoliisien taisteluvälineiden (mm. rynnäkkökivääri, pistooli, haulikko, tarkkuuskivääri, konekivääri) käyttö osaavien kouluttajien johdolla tekee tästä koulutustapahtumasta todella mielenkiintoisen, tervetuloa!
Katso kurssin lisätiedot MPK:n koulutuskalenterista ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa:
https://www.mpk.fi/Default.aspx?tabid=943&id=77253
Kurssi pidetään Oulun Hiukkavaarassa alkaen perjantaina 31.8.2012 klo 16.00 ja päättyen sunnuntaina 2.9.2012 klo 17.00 mennessä.
Lisätietoja:
Asmo Saarela, 044 299 3710
Heikki Sutinen, 0400 890 684
Asmo Saarela
Tyrnävän Paikallispäällikkö
Maanpuolustuskoulutusyhdistys
Puh. 044 299 3710
asmosaarela(at)gmail.com
Hiukka 2012 Oulu 31.8-2.9.2012
Re: Hiukka 2012 Oulu 31.8-2.9.2012
Ja tässä on linkki erilliseen kohteensuojauskurssin ilmoitukseen, kun en sitä tähän saanut liitettyä
http://www.tyrnava.fi/img/ajankohtaista/1801_liite1.pdf

http://www.tyrnava.fi/img/ajankohtaista/1801_liite1.pdf

Re: Hiukka 2012 Oulu 31.8-2.9.2012
Ilmoittautumisaikaa on vielä sunnuntai-iltaan saakka ja valituiksi tulleille ilmoitetaan sekä sähköpostilla että VEH kutsulla.
Sako TRG-42 kivääreitä on käytössä sekä kovapanosammunassa että taistelusimulaattorin kanssa, joten tässä on erinomainen tilaisuus päästä hiomaan taitoja hyvässä seurassa.
Fyysisesti tämä ei ole rankka harjoitus, joten kaikki rohkeasti mukaan tutustumaan toimintaan ja verkostoitumaan alan harrastajien kanssa. Loistava tilaisuus suunnitella toiminta-ammunnan kehittämistä.
Sako TRG-42 kivääreitä on käytössä sekä kovapanosammunassa että taistelusimulaattorin kanssa, joten tässä on erinomainen tilaisuus päästä hiomaan taitoja hyvässä seurassa.
Fyysisesti tämä ei ole rankka harjoitus, joten kaikki rohkeasti mukaan tutustumaan toimintaan ja verkostoitumaan alan harrastajien kanssa. Loistava tilaisuus suunnitella toiminta-ammunnan kehittämistä.
Re: Hiukka 2012 Oulu 31.8-2.9.2012
Kiitokset kouluttajille, mukavaa oli vaikka TRG:tä ei sitten saatukkaan paikalle. Menihän se sillä vanhemmallakin
Terveisin "Kultamitalisti"
Terveisin "Kultamitalisti"