Hamina2012 16.9.2012

[hra48]

http://www.finncult.be/fi/ajankohtaista ... palviranta
http://www.photoraw.org/fi/node/131
http://www.turku2011.fi/uutiset/285-tai ... lystaan_fi

[Hyvatti]

Olen ihan varma, että ne, jotka pettyvät jo aamulla herätessään, tulevat pettymään tähänkin asiaan.

Nyt on oltu kaapissa vuosikymmeniä. Toimiko?

[mörökölli]

Onko kukaan käyny kattomassa noita kuvia?

[MasaJ]

Nyt on oltu kaapissa vuosikymmeniä. Toimiko?

Ei, vaan nyt on julkisuudessa puitu ampumaurheilua negatiivisessa valossa vuodesta 2007 lähtien. Toimiko se sinun mielestäsi? Siitähän tässä nyt nimittäin on kysymys, ja siitä tässä ollaan huolestuneita. Jos tästä koituu positiivista julkisuutta niin kiva. Jos koituu negatiivista, niin ei-kiva.

Ei kaapissa ole minun mielestäni vuosikymmeniä oltu, vaan metsästys, maanpuolustus ja ampumaurheilu ovat pitkään olleet iso ja luonnollinen osa Suomalaista elämää ja kulttuuria. Kaappiin mentiin nähdäkseni vasta vuonna 2007, jolloin kaikkien yllätykseksi pari häiriintynyttä yksilöä riitti vieraannuttamaan riittävän suuren osan ampuma- ja asekulttuuria tuntemattomista kaupunkilaisista.

Voin rehellisesti sanoa, että en tiedä mitä tuon taiteilijan tuotoksista tulee seuraamaan, mutta lähtökohtaisesti en kuitenkaan täysin huolettomana osaa olla, kun väkivallan tutkijaksi itseään tituleeraava kuvaaja tulee etsimään aiheita ampumaurheilun piiristä. Omien sanojensa mukaan tarkoituksena on "pyrkiä visuaalistamaan näitä asekulttuuriin liittyviä outouksia ja ristiriitaisuuksia". Mielestäni ampumaurheilua on viime vuosina nostettu ihan riittävästi esiin "oudossa" ja "ristiriitaisessa" valossa. Minä kaipaisin rehellistä ja positiivista valoa.

Toivon että olen väärässä, ja Hyvatti oikeassa.

[msm]

Ei kaapissa ole minun mielestäni vuosikymmeniä oltu, vaan metsästys, maanpuolustus ja ampumaurheilu ovat pitkään olleet iso ja luonnollinen osa Suomalaista elämää ja kulttuuria.

En tiedä vuosikymmenistä ja riippuu varmasti asuinpaikasta (maaseudullahan pojat ovat pitkään saaneet ensimmäisen haulikkonsa ennen ensimmäistä tyttöystävää), mutta näin kolmekymppisenä kaupunkilaisena täytyy sanoa, että hyvin ovat ampujat onnistuneet harrastuksen piilottamaan niiltä, jotka eivät esim. tuttavan harrastuksen kautta kuule ja kiinnostu asiasta.

Esimerkiksi yläasteella ja lukiossa koulun puolesta tutustutettiin nuoria moniin lajeihin, jopa järeisiin kamppailulajeihin. Kevät-, syksy- ja kesäkausien alussa sanomalehdissä oli kaikenlaisten lajien peruskurssien mainoksia: judoa, joogaa, kilpauintia, pesäpalloa... Vaan enpä muista, että olisi ammunnasta puhuttu koulun urheilutunneilla mitään, eikä ollut "practical-peruskurssin" mainosta sanomalehdessä kun kevätlukukauden jälkeen koitti kesälomat.

[Make]

Olen ihan varma, että ne, jotka pettyvät jo aamulla herätessään, tulevat pettymään tähänkin asiaan.

Nyt on oltu kaapissa vuosikymmeniä. Toimiko?

Yhtäältä metsästys ja ampuminen ovat monille suomalaisille (miehille) harrastuksia, joissa opitaan sosiaalisia taitoja ja kurinalaisuutta. Toisaalta aseet ovat tappamiseen tai sillä uhkaamiseen tarkoitettuja välineitä ja sellaisina ne ovat uhka henkilökohtaiselle ja yleiselle turvallisuudelle. Näin ollen aseen omistamisen voidaan nähdä kytkeytyvän identiteetin muodostamiseen ja muokkaamiseen sekä yksilön voimantunnon ja traditionaalisen miehisyyden performoimiseen. Pälvirannan tarkoituksena on pyrkiä visuaalistamaan näitä asekulttuuriin liittyviä ristiriitaisuuksia.

“Kiinnostavaa on myös, että aseiden olemassaoloa on aika vaikea aukottomasti perustella nykykulttuurissa. Niiden arvon vaaliminen siis perustuu asenteisiin ja arvoihin. Omasta mielestäni aseet ovat kauheita, mutta silti kauniita ja kiehtoviakin. Yritän kuitenkin tulla toimeen ilman niitä. Hyvin se onnistuu.”

Aika vaikea tuota on positiiviseksi "kaapista ulostuloksi" kääntää, vaikka ihan ajan kanssa miettisi. Enemmän tuo tukee E.T:nkin maalaamaa mielikuvaa iho pitkällä aseita hipelöivistä menneisyyden jäänteistä, joilla ei ole sijaa modernissa (ja sivistyneessä) yhteiskunnassa?

[MasaJ]

En tiedä vuosikymmenistä ja riippuu varmasti asuinpaikasta (maaseudullahan pojat ovat pitkään saaneet ensimmäisen haulikkonsa ennen ensimmäistä tyttöystävää), mutta näin kolmekymppisenä kaupunkilaisena täytyy sanoa, että hyvin ovat ampujat onnistuneet harrastuksen piilottamaan niiltä, jotka eivät esim. tuttavan harrastuksen kautta kuule ja kiinnostu asiasta.

Tästä näkökulmasta katsottuna et kieltämättä väärässä ole. Itse lienen poikkeus, ja sen vuoksi näkulmani saattaakin poiketa muista "nuorehkoista" kaupunkilaisista. Itse opin kaupunkilaisuudestani huolimatta ampumaan sekä isän että vaarin polvella, ja jossain vaiheessa näin oikeastaan jokaisen elämässäni olleen miehen mallin käsittelevän aseita jossain vaiheessa lapsuuttani. Tästä johtuen olen itse aina pitänyt aseita luonnollisena osana elämää, vaikka varsinaiseen harrastukseen hurahdinkin vasta aikuisiällä.

Esimerkiksi yläasteella ja lukiossa koulun puolesta tutustutettiin nuoria moniin lajeihin, jopa järeisiin kamppailulajeihin. Kevät-, syksy- ja kesäkausien alussa sanomalehdissä oli kaikenlaisten lajien peruskurssien mainoksia: judoa, joogaa, kilpauintia, pesäpalloa... Vaan enpä muista, että olisi ammunnasta puhuttu koulun urheilutunneilla mitään, eikä ollut "practical-peruskurssin" mainosta sanomalehdessä kun kevätlukukauden jälkeen koitti kesälomat.

Tässä on kieltämättä parantamisen varaa ja reilusti (vaikka minut vietiinkin taannoin koulun kanssa HSC:lle, mutta sekin lienee nykyään valitettavan harvinaista). Mutta se onkin kokonaan eri asia kuin valokuvanäyttelyn järjestäminen kouluampujista, tai ampumaurheilun "outouden" tutkiminen valokuvataiteessa.

[Hyvatti]

Vaikka harrastus esitetään säälittävänä, naurettavana, tarpeettomana, tylsänä, typeränä, tms. se on siltikin eri asia kuin vaarallinen tai laiton. Mikä tahansa harrastus on ulkopuolisesta edellisiä, ja ongelma on se jälkimmäinen. Enemmän julkisuutta vähentää jälkimmäistä käsitystä, vaikka toive saada edellistä vähemmäksi on turha.

[Longrange]

Kuinka moni ns. kadunkulkija ottaa kovin vakavasti visuaalistavaa taiteilijaa joka vertaa ja rinnastaa itsensä kouluampujiin.

Enpä usko että tästä hirveästi seuraa mitään. Ehkä kuitenkin se oppi että jos haluamme tehdä positiivista asetiedotusta niin se pitää tehdä itse eikä ulkoistaa joillekin tiedostaville taitelijoille.

Kuvia en ole nähnyt mutta tässä kontekstissa esiteltyinä eivät varmaankaan paranna urheiluampujien ymmärrystä aseita tuntemattomien keskuudessa.

Seuraavaksi taiteilija vois perehtyä esim hirvenmetsästykseen ja hirven lihojen talteenottoon. Sekin on vain "jäänne agraariyhteiskunnan tavoista joita ei modernissa tiedostavassa yhteiskunnassa tarvita".

[Napo]

Pahoittelen Pravda-urlia. Tässä tuoretta Pälvirantaa:

http://www.hs.fi/kulttuuri/Kuva+tyrm%C3 ... 5207447168

Kuva tyrmää katsojan
Valokuvaaja Harri Pälviranta tutki, miten yleisö reagoi katuväkivaltaa dokumentoiviin valokuviin.

Rikosuutisten väkivalta – nakkikioskipahoinpitelyt, ryyppyporukoiden kirveenheilutukset ja kotien tappelut – sivuuttaa helposti. Televisio ja elokuvat puolestaan syytävät eteen kuvia väkivallasta – viihteen muodossa.

Kun väkivalta konkretisoituu sen uhriksi joutuneen ihmisen kuvassa, reaktio on toinen. Sellainen kuva ällöttää, sillä sellainen kuva on totta.

Tähän päätyi valokuvaaja Harri Pälviranta väitöstutkimuksessaan Toden tuntua galleriassa – Väkivaltaa käsittelevän dokumentaarisen valokuvataiteen merkityksellistäminen näyttelykontekstissa. Väitös tarkastettiin Aalto-yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa viime viikolla.

Väkivalta on kiinnostanut Pälvirantaa jo vuosia.

Hän on kuvannut turkulaisten poliisipartioiden matkassa öisten katutappeluiden uhreja, kiertänyt ympäri Suomea ampumaratoja ikuistamassa, seurannut ampujaharrastajia ja metsästäjiä.

"On puuduttavaa seurata yöllistä menoa. Sen tarkkailemisessa ei ole hirveästi gloriaa. Sitä saa kuulla itsestään kaikenlaista sontaa. Jouduin todella miettimään, miksi näitä hommia teen", hän sanoo.

"Kun virittää itsensä tarkkailemaan ihmisten seikkailuja ja tekemisiä yö toisensa perään, yksittäiset oudot tapahtumat alkavat kiinnostavalla tavalla toistua. Se väkivalta, jota näin ja kuvasin, on subjektiivista, mutta samalla se toistuvuutensa vuoksi ilmentää jotain rakenteellista."

Pälviranta kyseli lomakkeilla ja haastatteli katsojia kahdessa näyttelyssään (Hakatut ja Huomioita suomalaisesta asekulttuurista). Näyttelyissä oli esillä neljä eri teossarjaa. Haastatteluihin osallistui kahdeksan katsojaa, kyselylomakkeet täytti yli kaksisataa henkilöä.

Kuvat ällöttivät useimpia. Niitä pidettiin vastenmielisinä. Monet katsojat kyseenalaistivat taiteilijan motiivin ikuistaa lyötyjä ja esittää heidän kuviaan taiteena galleriassa.

Reaktiot eivät ole yllätys. Katutappeluiden uhreja esittävä Hakatut ei kaunistele. Kuvien väkivalta on mustia silmiä, avohaavoja, hukassa olevia katseita ja verijälkiä taksinkuljettajan paidassa. Sarjassa on tappelukuvia sekä muotokuvia uhreista.

Pälviranta eritteli tutkimuksessaan tapoja katsoa väkivaltaisia kuvia. Hänet yllätti se, että teoksia pidettiin dokumentaarisina, vaikka ne esitettiin galleriassa ja olisivat siten voineet olla lavastettuja.

"Vastaajat eivät epäilleet yhtään sitä, ovatko kuvat totta", Pälviranta sanoo.

Kuvien pitämiseen dokumentteina todellisuudesta vaikutti myös tapa jolla uhrit on kuvattu. Hakatut-kuvissa on voimakas, suora salama ja tausta yöllisen tumma. Teknisesti ne ovat moitteettomia.

"Meillä on esiymmärrys siitä, että sen näköinen otos on nopeasti jossain tilanteessa otettu. Jos ihmisillä olisi vielä punaiset silmät ja kuvissa olisi epätarkkuutta, kuvat muistuttaisivat vieläkin enemmän vaikka kotona otettuja 'bilekuvia'", Pälviranta sanoo.

Epätarkkuus tai epäonnistunut valaistus rakentavat kuvan autenttisuutta.

Pälviranta kuvasi kymmenen vuotta muun muassa Turun Sanomille. Journalismi tuntui kuitenkin liian rajatulta. "Materialistisessa yhteiskunnassa taide on saareke, jossa voi tehdä melkein mitä vain. Yleisö on huomattavasti valikoidumpi ja pienempi kuin medialla, mutta näyttelykuvat kestävät pidempään kuin uutiskuvat."

[hra48]

Ampumaharrastus, ampumarata, ase, asekulttuuri, metsästys, eläinten ampuminen, väkivalta - Eikös tuo agenda ole jo ihan selvä?

Noo, saahan sitä lapset ja lapsen uskoset uskoa vaikka joulupukkiin, näin joulun allakin....

[wegguli]

Tyylipuhdasta scheebaa.

Samalla se kysyy, miten aseharrastajasta muututaan kylmäveriseksi murhaajaksi. Suomessa on väkilukuun suhteutettuna maailman kolmanneksi eniten aseita heti Yhdysvaltojen ja Jemenin jälkeen.

a) onko yksikään Suomalainen "kylmäverinen murhaaja" ollut aseharrastaja ennen murhaamistaan? Löytyykö 1 tapaus vai 2 koko historiasta?
b) jemenmyytti on todistettu paskaksi jo vuosia sitten.

[300whisper]

Minusta tuo äijä on "hieman" vinksahtanut. Mikä ajaa aikuisen miehen mentaalimasturboimaan poliisiauton takapenkille pitkin öisiä katuja, josko saisi napattua kuvan tai kaksi veriseksi mössöksi hakatuista naamoista ja julistamaan tämän olevan taidetta?

Sekin kertoo jo jotain, että mies kertoo olevansa innokas väkivaltauutisten seuraaja (lähdettä en muista, jokin em. linkeistä). WTF!? Seuraa innokkaasti väkivaltauutisointia?! Ei ole kaikki airot vedessä.
Puhumattakaan seikasta, että rinnastaa ampumaurheilun suoraan murhiin ja väkivaltaan, tosta vaan, ei helv**ti.

MN

[hirtavepo]

Kenen etua palvelee että Pälvirantaa kiikutetaan harrastajien toimesta kuvaamaan sra- ja ipsc-kisasta toiseen? Konteksti ko. valokuvanäyttelyissä on nähtävästi yksinomaan väkivalta, en oikein kykene hahmottamaan miksi meidän harrastus väen väkisin pitää saada siihen liitettyä vieläpä harrastajien itsensä aloitteesta.

Joku kirjoitti että meidän harrastukset ovat kärsineet siitä että lajeja ei tunneta julkisuudessa. Miettikää nyt hyvät ihmiset millaista julkisuutta lajeille halutaan ja missä yhteydessä näitä lajeja esitellään. All publicity is not good publicity

[jusalah]

Olikohan tämä sama taiteilija myös Loimaalla TIPSC: n kiväärikisoissa 8.7.2012?

Sielläkin oli joku valokuvaaja, joka halusi kuvata lipastamistani. Toivottavasti ei nyt sitten löydä itseään jostain väkivallan kasvot näyttelystä Tuntui kyllä ihan täyspäiseltä kaverilta siinä jutustellessa.