777 kirjoitti:
Muutama pikkuasia vaatisi paneutumista jatkoa ajatellen:
Sääntöjen mukaan kilpailun jury on 3 henkinen ja valitaan kilpailijoista, ei toimitsijoista.
Otan tästä syyn niskoilleni. Muistikuva säännöstä oli erilainen, olisi pitänyt tarkistaa sääntökirjasta tuo kohta. Onneksi kuitenkaan juryä ei tarvittu.
777 kirjoitti:Ositetuista tauluista puuttui tulkkausrajat. Ilman niitä ampuja voi väittää pientä kolhua taulun reunassa osumaksi.
Tämä oli rehellinen unohdus ja kun tulkkausrajan puute huomattiin ei niiden piirtämiseen enää ollut aikaa.
777 kirjoitti:Usealla rastilla käsittelysektori oli sama kuin ampumasektori, paikoin ilman näkyvää syytä. Tämä ei ollut iso ongelma näissä kisoissa kun ampumasektorit olivat laajoja, mutta jäi vaikutelma, että asiaa ei ollut edes mietitty.
Vaikutelma on väärä.

Sektoreiden paikkoja mietittiin tarkkaan ja niistä tehtiin niin avarat kuin vain turvallisesti oli mahdollista. Jos ei tunne maastoa niin varmasti mm. rasti viiden oikean puolen sektori tuntui tarpeettoman tiukalta. Tähänkin oli kuitenkin syynsä. Voin kertoa näistä yksityiskohtaisemmin jos joku haluaa kuulla.
777 kirjoitti:Kioski oli maino lisä, kiitos siitä. Lisäksi paikka on oikein mainio, mahdollisuuksia jatkossa on vaikka mihin. Toivottavasti Petäjävesi on myös tulevaisuudessa mukana Cupissa.
Pyrimme pitämään kaksi kisaa vuodessa niin kauan kun vaan innokkaita tekijöitä riittää.
