Päällimmäinen tunne on, että IDPA on kerhotasolla hauska ja haastava koko perheen harrastus, ei ryppyotsaista kilpailua. Kuten kouluttaja sanoi, nipotetaan sitten arvokisoissa, mutta seurakisoissa nautitaan ampumisesta.
IDPA:ta voi näköjään ampua kahdella tavalla: tavoitella hyvää sijoitusta tai harjoitella taktisesti järkevää toimintaa. Toisesta palkitaan tuloslistan julkaisussa, toisesta saa palautetta heti stagella kanssakilpailijoilta.
Kiitos!
En saanut pokkarikameralla sisätiloissa kovin hyviä kuvia (käsivaralta tuli kaikista epätarkkoja), joten vain yksi on näytettävänä.
Tuossa kuvassa näkyykin yksi IDPA:n erikoisuus: suojaa on käytettävä, molempien jalkojen on oltava ammuttavasta taulusta katsottuna täysin piilossa, ja ylävartalosta saa taululle näkyä korkeintaan puolet. Jos ei ole suojassa, napsahtaa kolmen sekunnin rangaistus.
